1895.
Ellin syksymuistelma.
Takkini, lakkini vallan kastin, Vettä kun pilvistä vihmoi niin; Kuljin ja käyskelin ristin rastin, Eksyin outohon Helsinkiin.
Siinä jo ymmällä melkein itkin… Silloin — aatteles — sattui näin: Arvo se asteli ahdetta pitkin, Saapui luokseni kiirehtäin.
Sitte en tiedä, kuinka mä teinkään, En, mitä hälle mä kerroinkaan; Enkä mä muistais ihmeekseinkään Mistä hän haasteli huikeissaan.
Muistan vaan, miten siinä hän astui Silmin loistavin rinnallain, Huolinut ei, vaikk' itse kastui, Suojasi, aatteli "Elliä" vain.
Vaikk' oli taivas synkkä ja musta, Ilmakin kolkko ja syksyinen, Sentään tunsin mä riemastusta, Lämpöä, tuoksua keväimen.
Pian minut saatti hän tuttuhun paikkaan Liiaksi vain oli lyhkäinen tie; Sillä sen tiedän: pitkähän aikaan Ei niin hauskaa ollunna lie.
Syysk. 1895.
On penni vaan…