Virta se vierii, vierii, Aalto se rientää, rientää, Koskaan ei tule uudestaan. Toinen toistansa seuraa, Jälkeä ei jää yhtään, Kauvas, kauvas ne kulkevat vaan.
Vuodet ne vierii, vierii, Aika se rientää, rientää, Koskaan ei tule uudestaan. Mutta se jälkiä jättää: Hetkisen työkin on siemen — Taivahan siemen kun oisi se vaan!
15/8 1895.
Luonnon huokaus.
Rom. 8: 19-23.
— Miks, päivyt, kasvosi kätket, Miks piilout pilvien taa? "Ah, aina en katsoa jaksa, Miten syntinen, kurja on maa."
Miks, pilveni, noin olet tumma, Miks vuodatat kyyneliä? "Mun murhe on mustaksi tehnyt: Maan syntejä itken mä."
Miks, välkkyvä aaltonen armas, Suruvirsiä veisaat noin? "Kun on turmeltu Luojan luonto, Miten riemua laulaa voin?"
Ja tuulen henkäys hiljaa Yli lehtojen huoahtaa: "Oi milloin, milloin, milloin Uus luodaan taivas ja maa?"
Kesän kaunis, kukkiva luonto, Käsitän sinun kaihosi nyt! Sama huokaus, onhan se myöskin Alun rintani täyttänyt: