— Jotain, jotain puuttuu minultakin. — Mauri tunsi sen syvästi. Hän seurasi keskustelua hyvin jännittyneenä, vaikkei hän mitään sanonut.
Nuorukainen oli rikkauksiinsa kiintynyt, mutta sitä hän ei huomannut itse. Hänellä ei ollut herännyttä synnintuntoa. Kun Jeesus kosketti arkaa kohtaa, ei hän tahtonut. Hän meni pois omille teillensä.
Mauri ei huomannut, että Matleena huokasi syvään ja katsoi häneen silmillä, joista hänen Herransa katse heijastui.
— Eikö minullakaan ole synnintuntoa? Enkö minäkään tahdo, mitä Jeesus tahtoo? — Mauri jäi syviin mietteisiin.
Rikkaan nuorukaisen olisi pitänyt ottaa risti…
— Se painaa, minä tiedän sen. — Maurin ajatus lensi siivillä sinne kauvas, mihin Margit oli lähtenyt. — Hän olisi voinut olla onneni, mutta hän toi kärsimyksen. Herra, enkö ottanut jo ristiäni? Minä tunnustin, että onni huumasi minua ja erotti sydämeni sinusta…
Ja kuitenkin… jotain minulta vielä puuttuu…
Kokouksen osanottajat kumartuivat rukoukseen. Ensin molemmat pastorit rukoilivat, mutta sitte muutkin avasivat sydämensä Herralle. Mauri hämmästyi, kuullessaan vanhan Matleenan äänen: — Herra Jeesus, pidä kiinni niistä, joihin olet tarttunut! Auta nuoria ihmisiä. Älä laske pois ketään. Minä pyytäisin yhden puolesta…
Hänen puheensa tukahtui nyyhkeisiin. Tuli hetken hiljaisuus; sitte pastori lopetti kokouksen siunauksella.
Kotimatkalla, reen kiitäessä, Matleena sanoi Maurille: — Minua aina niin itkettää rukoushetkissä. Minä olen semmoinen tyhmä vanha. Älkää pahentuko siihen.