(jatkaa).
Olin toivonut, että sentään joskus olisin saanut hetken puhella kanssasi … tai ainakin saanut katsella sinua…
JOHANNA.
Luuletko sinä … että minä enää sen jälkeen, mitä eilen tapahtui välillämme, välinpitämättömänä olisin voinut olla mukana siinä … ilman että jokainen heti koko olostani olisi päässyt salaisuutemme perille.
JAAKO.
En tullut sitä ajatelleeksi. — (Kiusaantuneena) Mutta minua tämä on kiusannut!… Monasti olen jo ollut vähällä menettää malttini. En voi sietää enää kauempaa tätä menoa, en jaksa enää teeskennellä, enkä tahdo antaa aihetta kiusalliseen väärinymmärrykseen. — Tuolla olen nyt juossut pellot ja niityt, aitat ja navetat… Minun on täytynyt koettaa keksiä jotain vastaukseksi, samalla kuin ajatukseni ovat olleet aivan toisaalla … sinun luonasi täällä. — Näin ei voi jatkua kauemmin, ei saa! Meidän täytyy ilmaista välimme!… käsitäthän sen?
JOHANNA.
Jaako, minä en uskalla … minua niin peloittaa…
JAAKO.
Sinun täytyy koettaa voittaa tuo pelkosi. Johanna!… sinun täytyy! Muu ei auta.