* JONANNA.
Pyh! mitä vielä!… vai minun parastani!
KREETA.
Sitä et sinä ymmärrä vielä ennenkuin tulet suureksi ja olet itse vähän elämää kokenut. Sitte vasta sinä ymmärrät, mikä tarkoitus sillä kaikella on ollut. — Saat olla kiitollinen ja iloinen, että sinulla on kaikki niin kuin on.
* JOHANNA.
Vai iloinen?… kaikkea vielä! En voi enää olla iloinen niin kuin ennen… (Keinuu.) Ennen oli minulla aina hauskaa: juoksin pitkin mäkiä, navetasta talliin, tallista navettaan… Elin täällä lehmien ja hevosten, kanojen ja lampaitten parissa. Ja hauskaa minulla oli! Aika kului … eikä koskaan tullut ikävä! — Nyt kun olen tullut suureksi, on kaikki toisin kuin ennen… En olisi ehkä sitä itse niin huomannutkaan, elleivät tytöt rippikoulussa olisi kaikenlaista puhelleet… Silloin vasta näin, miten tietämätön ja lapsellinen minä itse olin… Oikein minua alkoi hävettää.
* KREETA.
Sieltäkö tuo siis on alkuaan…? Kuuntele sinä heitä! Kaiken maailman asioita rupattelevat niin kuin niistä jotain ymmärtäisivät.
* JOHANNA
(jatkaa).