Myös kapakat on valoisat, käy niissä nalja, kisa. Mut katuloilla kulkija, vaeltaa vailla kotia vain yllään takkinsa.
Yö sumuillaan nyt kattaa maan. Pois levottaret lymyy. — Ei unen unhokannel soi, vaan yksin horna laulaa voi, ja musta peikko hymyy!
LUUMYLLÄRI.
(Mukailtu suomennos.)
Luumylläri hurskas on pohatta,
hän loihtii kammoa, kauhuja.
Hän ihmislihaa ja luuta työkseen
luumyllynsä kolkkohon kitahan syöksee.
Hän jauhaa hienonhienoksi hiljaa
työläisten ruumiita, niinkuin viljaa.
Luumylläri ankarin silmineen
tähyy kalpeaan tehdastyttöseen,
joka halki yön oli luona koneen,
ei lepoa saanut päivähän moneen.
Hän katsoo virkkaen teräskielin:
»Ole morsio mun, sua armaaks' mielin.