UNELMAT.
Te unelmat niin rakkahat, sulohaavehet armaat. Paras sielustain eli teissä vain, elonpäivät kun kiisivät harmaat.
Nyt uhkaako
käsi raskas jo? —
Liki varjo on musta.
Hätä silloin ois
mun paeta pois
ja etsiä lohdutusta.
Te unelmat niin rakkahat, yhä siivillänne mua kantakaa, kunis laukeaa elon maisen hauras jänne.
YSTÄVIÄ.
Kun Hiljallensa milloin eloni vierii rata, mun unhottaa he silloin. Mut konsa pahimpata on onnettuutta mulla, tapansa koht' on tulla vahingonilo silmissänsä ja ruikutellen haastaa erinomaista sääliänsä…
SÄRKYNYT KUVA.
Kuvas nostin alttarille, uhrit suitsuttelin sille, ihastelin katsein, runoin, sädekehykseen sen punoin.
Itse pyhättööni hiivit,
sädekehän rikki riivit,
mureniksi iskit kuvan,
— hävityksees annoin luvan.
Vielä kiittelenkin sua. —
Joudat sitten unhottua. —
Vasta valhejumaloita
kaukaa karttelen mä noita.