Maa kaunehin maailmassa,
miks' noin olet onneton,
miks' raukoilla rantamillas
yhä vaiva valtias on?
— Kysy ellös, turhaa se oisi.
Ei kenkään vastaa, ei. —
Niin synkkä on valkokoivu,
syys vihreän vaipan jo vei.
ENSI LUMELLE.
Syksyn unta uinuu kukkaset. Ensi lunta, talvi, satelet. Puusta puuhun väristys niinkuin kärsimys hiipii hiljalleen.
Metsätiellä mä yksinäni harhaan. Unten kukkatarhaan mielin häipyä. Tapaan kellastuneet puut lumen vihmeessä, linnut laulusuut mykkinä.
Talvi, lumiasi heität, kummut peität. Kukkain ilo kalpenee. — Lunta, lunta, lunta, kuolon unta koko metsä värisee.
HYMYJEN LAPSI.
Kutreillasi hymyn keiju vallatonna hyppii, leijuu. Silmät pikku veitikat viekkahasti nauravat. Hippasilla pikku jalka elämäsi polun alkaa.
Helmi, tytti kultainen, lapsi päivänrintehen, kohdannetko perhos-elon vaiko varjostojen pelon?
Minäkin noin ilakoitsin lasna, siit' on aikaa vierryt. — Varjostoihin kulki tieni, mont' on kyyneltä jo kierryt.