MIES.
Inhalaisen iskuin lyömä martahaksi maahan kaatuu miesi, salavainon syömä. — Luuletko: hän maahan maatuu?
Ei! Jo laukee tahdon salpa,
tulvana nyt vierii voima.
Terästyypi järjen kalpa
tahdon tarmon aateloima.
Nousee, häväistykset häätää,
aukoo viisauden uksen.
Suojamuuriksensa säätää
ihmisyyden, valistuksen.
Pakenevat pahansuovat
aateloidun miehen mieltä,
niinkuin öiset varjojuovat
hiipivät pois päivän tieltä.
Moni kysyy, ihmettelee: mistä rintaan rautavalli? — — Sydän siellä sykkäelee, joka sorrantaa ei salli.
AJATUS.
Sä kun sytyt, herää hengen valo, uusi ihminen. Syttyy sieluun palo tulen ikuisen.
Sä kun sytyt, näämme erhetyksen tuhatvuotisen, mielten hämmennyksen, paljon hulluuden.
Sä kun sytyt,
arvottomaks' kääntyy
valheen palvelus.
Ohje uusi sääntyy;
riento, kutsumus.