Huuhtoo kultaa miesi muukalainen tuntein tuskallisin, ahkeraan. Ken ja mistä? — Yksi tuhansista matkaajista elon erämaan.
1909.
Mefisto
Erään ruotsalaisen runon mukaan.
Ihmiset tietään astuu vaan ja jousensa on vireessä. Kahvassa säilän käsi noin he sotii rautahaarniskoin. Saa iskun outo — ystävä, kun eestä elon taistellaan.
Kuin mielipuolet kiistataan
vuoks' kurjain kultakolikkain.
Kun köyhät kantaa rääsyjään,
niin rikkaat liehuu silkeissään.
— Ei kenkään sääli armahtain,
kun heikot tomuun tallataan.
Kuin sokot onnen utuisen
käy inehmoiset etsintään.
Mut' koskaan, koskaan onnelaan
ei ihmisjalka astukaan.
— Ja laulun, leikin, lemmen nään
katoovan vyöryyn melskehen.
Vaan ulkopuolella näyttämön Mefisto irvess' ikenin se seisoo, lumokatseillaan tähyää kurjaa sotaa maan. — Mut miss' ois jousi jäntevin, mi surmaisi tuon ilkiön?
Häädä ahmarit
Kätes alinomaan hyörii, rikkautta luot. Voimallasi pyörät pyörii puutteenmaljan juot.