Oi ihminen, vielä et maadu, hiven uskoa aurinkoon, hiven tahtoa, uskallusta — On loppuva yösi musta, käyt päivyen karkeloon!
Herätyshetkinä
Niin lämmin leyhyi tuuli ja toivoja ilma soi. Suloaatteita joukot kuuli, utuhaaveita rintaan ne loi.
Oli valtava herätyshetki.
Ihanainen hurmaus sen,
ja eessä kaunoinen retki
vapauden ja veljeyden. —
Mut yhäti yöhyen voimat
ne ilkkui hornastaan,
työns' kironsa inhat soimat
sitä joukkoa kaatamaan.
Nous' horna ja ritareikseen
maan mustat voimat pyys',
papit, piispat sotureikseen
ja santarmilaumat se syys'.
Se valmisti joukkojen piinaa
ja riisti ne paljahaks'.
Se juotteli myrkkyviinaa,
älyt himmensi sumeaks'.
Ja vastaan jos kuka empi,
se tyrmähän teljettiin.
"Olo orjana herttaisempi
kuin hirressä, eikö niin?
Sull' oisko orjana olo
niin kauhean katkeraa?
Jos herrat on siivoja, nolo
on etsiä parempaa."
Näin kuiskutti hornan kielet
ja pistivät pilkkojaan.
Oli mustana lyötyjen mielet,
kun kärsi he kohlujaan.