He kultaan käärittyinä tyhjin povin
vapisee esiripun eessä kovin,
kun nousee se, niin jokohan
tuo heille viestit kuoleman?
Maailman mahtavat, ne tilin tekoon
vuos uusi kutsuu. Eipä onnen kekoon
he ole tuoneet korttakaan,
siks' nyt he kauhuissaan.
Hitaasti vastaisuuden aukee ovi.
Vapisee ruhtinasten, piispain povi,
heit' yhä tunti tuomion
lähenee armoton.
1910.
Taistosta — sopusointuun
Häiritty rauha on korven, kontiot pois pakenee. Vihellys tehtahan torven sieluja leikkailee.
Ryskyen petäjät kätkee,
virta ne kantaa pois.
Elämän sitehet ratkee,
mistähän apua ois?
Uusien voimien vyörre
elämää valtoaa.
Tuskien tuima pyörre
uhreja ahnastaa.
Korpien usko se murtuu,
taiat uudet jo soi.
Ken ei kuule, se turtuu,
tylsänä kompuroi.
Vait! Toki joukko se tuolla
ratkovi ongelmaa.
Mieli ei sill' ole kuolla,
päivään se ponnistaa.