Rautatehtaan työmiehet
He huviloissaan asuvat,
miss' tammenoksain lomiin
valelee aurinkoinen säteitään.
Tääll' orjantyössä raadetaan.
He siellä uniin somiin
hukuttaa huomenensa yhtenään.
Tääll' alahalla tupruten
lyö ihoon höyry kuuma,
ja kättä hanan polte kirvelee.
Mut ylähällä kevyttä
on päivän hupi, huuma,
kun leikkipallojaan he viskelee.
Ja ylähällä ihmiset
käy valkopurjeillansa
meritse siintävähän saarelmaan.
Mut meihin rautakatto tuo
valavi hehkuansa
ja valuu-uunit työntää lieskojaan.
He joutilaina venheissään
iloiten kisaa, laulaa,
kun vilpoiset käy merituuloset.
He kylpee meren aalloissa,
lyö laine rintaa, kaulaa.
— Mut noessapa kylpee tuhannet.
Herrastalon rengit
Ruokimme heille hevoset,
nuo uljaat kaarikaulat.
Ja kun he ratsastaa, me katsomme.
Helossa kesäauringon
he iskee ilon taulat
ja kiitää vihannoille kentille,
kentille, jossa odottaa
meit' orjuus-ikeet, paulat,
hitaasti vierii raskas päivämme.
Korkeelta satulastaan he
tähyää pellon tekoon,
joss' uuras joukko työssä hikoilee.
He siihen pilkka-katsehen
luo, kuni lantakekoon
mi paikallansa makaa, mätänee.
He satulassa istuen
ajavat, roiskaa likaa
jaloille paljallille kulkijain.
Mut miehet, jotka uskaltaa
miettiä, katseen pikaa
kuin säilän iskun heihin heittää vain.
Latojat