On olo niin hyvä ja herttainen
Oman puolison armasteloissa.
Korukiiltoa mahti on mainehen,
Kun rinnan lempi on poissa,
Ja eipä myös pistä pilkan havut,
Kun on yksi, mi ymmärtää.
Yhteis-onni.
Hänen hienoja katsele kasvojaan
Ja vienoja, rikkaita kutrejaan
Ja otsaa ylvähintä.
Äly hällä on silmien kaunistus,
On hempeä poskeinsa puhtaus
Ja hymyssä viehkeintä.
Sä antaos hänelle kunniaa,
Elä halvoin aattehin luokseen saa
Pois pankosi matala mieli.
On tunteensa tuulonen raitista,
Häll' aatteen holvi on avara,
Ja päilyvä pihtipieli.
Ole suuri, hän silloin rakastaa
Koko sielun nuorella hehkullaan
Sua elonsa toverina.
Ja onnenne kukkaistarhassa
On narsissia ja kieloja,
Mitk' keinuvat hentoisina.
Ja aatteen vuorille taivaltain
Kas' käissä te käytte riemahtain,
Kun kukkulat vapaina hohtaa.
Tai taistoissa seisotte rinnakkain
Te kahden sitkaina, iloiten vain,
Kun lujuus se voittohon johtaa.
Ja teillä on rinnoissa sopuisuus
Ja kodeissa kirkkaus, valoisuus
Ja mieli niin suopea, hyvä.
Soi teille sulosti kantelo,
Jok' on ollut tuhanten kaipio
Ikilemmen kantelo syvä.
Epätietoa.
Voi jälleen luokseni saapuvi.
Nuo tuskan kyynelet kuumat.
Suru sortavi muinaset riemuni
Ja itku mun iloini huumat.
Mä luulin mure on paennut,
On sopuhun sointunut sielun.
Mut pirstaksi raukesi haaveilut.
Nään suurena vaivojen nielun.