Kiven painolla elämän kysymys
Mun rintaani ahdistaapi,
Ja varjona onneni sisällys
Mun luotani kaikkoaapi.
Ja yöni on pitkä ja pimeä.
Ja otsaani polte pohtaa. —
Voi, koskahan selviää elämä,
Ja tähtöset mullekin hohtaa.
Ollos suuri.
Kevät on ja tanssii kukkasilla
Kultasäteet auringon.
En mä kiiri ilon tanhuilla,
Mulla mieli muuall' on.
Tai kun syksy syöstävätään siirtää,
Kutoo keltakankaitaan.
Aatokseni kuviansa piirtää,
Unelmoitsen yhä vaan.
Suuruus, pilviin nouseva ja ylväs
Sinuun aatos ailakoi.
Sinä jätti, ihmisaatten pylväs
Sua sielun' unelmoi,
Sua kaipaan, sua etsin koito.
Kerran mulle siinnä sä!
Vaiko majas' rakensit niin loitos
Ett' en sinne ennätä. —
Monethan ne pieniks täällä jäivät. —
Pelkään pienen elämää,
Arkimieli, arkiaatteen häivät
Kaiken suuren himmentää.
Suuruus, väistythän sä humun luota
Väistyt mainettakin maan.
Suuruutta ei ihmiselle tuota
Kulta-, laakerkruunutkaan.
Marmorpalatsiinkin harvoin kuljet
Timanttien välkkeesen
Sua lahjois' monet, heiltä suljet
Aartehesi kieltäen.