Rauhanlinna maassa kaunis oisi,
Sille miljoonien kiitokset
Kultapylvähiä tueks' loisi
Tekis' holvikaaret hopeiset.
— Mut tuo haave kuni sumu
Haihtuu, kun käy aseen humu. —
Suur' on ristiriita olojemme. —
Toive, lennä aikain taa,
Jolloin monet hurmetanteremme
Kukkain kattamina tuoksuaa,
Sotamaine sadun lailla
Unhoittuupi niillä mailla.
Miehet rautapuvun hylkeääpi
Terästellen aseet jalommat,
Silloin rauhanmarssit heläjääpi
Valon taistelua johtavat.
Silloin verta kammoo kansa
Miekka ruostuu tupessansa.
Itkuinen soitto.
Itke Wäinön viulu vieno
Ihmishengen hehkuvaiset
Tuliliekit tuskaisimmat.
Soi'os soitanto sorea,
Kaiuttele kaihokielin
Kipuvirret viljavimmat!
Itke Wäinön viulu vieno,
Kylvä kyynelkarpaloita,
Loihtios sä itkulampi,
Jossa uisimme utuiset
Hettehessä hentokaiset
Niin ois' elo ehoisampi.
Itkusta me innon saaden
Kohoisimme kaihotulle,
Vihannalle valkamalle.
Silloin kantelo Kalevan
Riemuistakin rikkahana
Kajahtaisi korkealle.
Suomen miehen talvimietteitä
Mä Suomeni kesää jo vuottelin
Kun urvuista vihersi kujat,
Ja viljelys laajeni korpihin
Ja työss' oli voimat lujat.
Mut juuri kun kevääseen uskoimme
Tuli armoton, hyytävä talvi.
Me vilusta väristen seisomme,
Ja huojuvi uskomme valvi.