KAUNIS, KÖYHÄ TYTTÖNEN.
Kaunis, köyhä tyttönen,
punaposki, silmä avoin
eessä konnain katsetten
värjyt aran kyyhkyn tavoin.
Pedot ei ne säälikään.
Toki ollos ulja sielu.
Lujuuttasi kysytään,
viekas kurjuuden on nielu.
Kaunis, köyhä tyttönen,
ylpeäks' he sua soimaa.
Kaikki kestä, karaisten
itseäs' ja tahtos' voimaa.
APURINAINEN.
Hän vaiheilla tuskan ja pelon telineitänsä kiipeilee, ja kantaa »ristiä» elon ja päässänsä punnitsee:
»Miks' raskasta kantamusta
minut luotihin raahaamaan,
tää mistä on rangaistusta,
miks' syyttä mä kärsiä saan? —
Pahe kerran luokseni hiipi,
lupas päiviä jouteliaan;
tuo mieltäni kaamoitti, riipi,
selän sille mä käänsin vaan.
— Otin köyhän, ah, kuinka mä sainkaan
kera puuttehen taistella.
On huolia ollut, ja lainkaan
valo toivon ei piikoita.
Hyveen palkka puute nyt oisko
ja vaiva ja kärsimys.
Vain konnuus onnea loisko!
Sekö maailman järjestys?»