Te rikkahat teillä on kirkkonne niiss' armoa kerjätkäätte! — Mut meillä on työ ja sen kunniaks me aattehen holvin nostamme, sen luona me kumarramme. Ja kohtapa halki maailman soi uudet hymnit valtavat ne raatajain povista kohoo.
Soi kiitos, kaikuos kaunehin työn ylevän kunniaksi. Päät paljaiks, työlle te juhlikaa. Nyt sävelet suuret jo soimaan! — Työ on puhtahin jumalanpalvelus työn arvo jo maassa voimaan!
SINNE TIENI KÄY.
Sinne missä varjot yön synkeänä kattaa maan, missä palkkana on työn puute, nälkä vaan, — sinne tieni käy.
Siellä kova kohtalo säälimätön, julma on, niinkuin luola asunto, tyhjä, valoton.
Hymy siell' on vainaja,
mieliä soi tuskan koi.
Kuuluu itku, voihkina,
kivun huudot — oi!
Epätoivo pettymys,
vallan saa, on musta yö.
Kasvaa hätä, hämmennys.
Köyhyys iskut lyö.
Haavat ah ne kirvelee,
kiroust' on elo tää! —
Siteet orjan vangitsee. —
Vapautt' ei nää.
Sinne yöhön synkeään
kalma vain luo varjojaan.
Ihmiset kuin aaveet nään
käyvän tuskissaan. —
Sinne kalman majoille, missä toivo sammui pois, miss' ei päivyt valkene — ah — ken hoivaa taas? — Sinne tieni käy?