Innolla työhön käy, varjele uskosi aattehen voimaan, ellös herpoa herjojen soimaan. Aattehen valta sorronkin alta kasvaa ja voittaa, aamu kun koittaa.
Aika jos mustakin lie, eessäsi synkeä tie, ikuinen on toki hengen herruus, voiton se kamppailee.
Työhön jo käy, palvele jaloa ihmisyyttä, sortoa estä, vainoja kestä, heikoille oikeus vaadi, lakeja lempeesti laadi, veljeys kansan turvaksi luo.
Olkohon työs' johtotähtenä yhteisonni, Suomen menestys palkkasi kaunein, muistaos tuo!
Ilminen näin
nouskosi luomahan uutta aikaa,
nouse, ja vielä ne vastahan kaikaa
toivojen laulelmat.
Nouse, tuhanten yhteistyö luo ajan tuskihin huojennusta, mielihin intoa, uskallusta, — kunnes vapauden kello lyö.
Syksyllä 1903.
PIMEYS KATTAA.
Minne olemme joutuneet, kolkko on korpi ja yö on musta. Pimeys kattaa manteret, veet, ilma soi korppien koikotusta käärmehet, lierot, kavalat ja kierot ihmisiin ottavat asuinpaikan. — Minne olemme joutuneet?
Yö on musta, kansa vielä on pimeää matona sortajan edessä mankii maireena ruoskaa se suutelee. Pois on järki paennut kadonnut rehtiys suomalaisten. Ne liehakoi, tekevät kunniaportit joista valheen ja vääryyden antavat sisään käydä — Minne olemme joutuneet?