On niin pimeää, liekö aurinko radaltaan horjahtanut, vaiko ihmiset näkönsä menettäneet. Eivät he näe, eivät ne kuule ajatella enään harva osaa, puhua ei rohkene kukaan, ja valhe kunniaporteista sisään käy.
Minne olemme joutuneet?
Kolkko on korpi, musta yö.
Häpeän kansaani sen naisia, miehiä
jos teen siinä väärin, niin minua syyttäkää.
Kovin on pimeää…
Keväällä 1003.
KANSAN TUOMIO.
»Ken uskoo ihanteihin, — lapset vaan
ja houkat, joit' ei johda järki.
Tää elo rautainen se iskuillaan
jo ammoin aattehemme särki.
Ken antaa alttihiksi itsensä,
kun riehuu väkivalta, pilkka.
Ken pyrkii roikkumahan hirressä. —
Lie tuskin viisas ollut Ilkka.
Ken kamppailisi vuoksi totuuden,
hiussuortuvaa ken halkoo veitsin,
ja onko järkevätä heikkojen
uhata mahtajaansa peitsin?
Ja mitä vihdoin kansa onneton
voi uhmailulla saada aikaan. —
Jo aik' on järjen käydä johtohon,
nyt turvaamist' ei »Väinön taikaan».
Siis selkä notkeeks' vaikka taittukoon
tää keino pälkähästä päästää.
Madamme mahtajamme suosioon,
hän toki silloin suojaa, säästää.
Näin haastavat he aivan tosissaan
ja vallan rappusia kiipii. — —
Mut kansa tätä miettii konnuillaan
ja tuska sille mieleen hiipii.