Rintani vaivat
lieskahan saivat,
millä sen liekkejä sammuttais?
Aaltojen viivan
allako kilvan
Ahtolan neitten jos uida sais?
Elämän hyörre, kuohujen pyörre vihloen leikkovat sydäntäin. Lentäös venho, — kuoleman tenho väikkyvi alati mielessäin.
Joutsenen tumman
nään minä kumman,
kaartuen kaula se vettä ui.
— Lujasti ruoriin,
purjehen nuoriin!
Hurjaksi tuuli jo tuimistui! —
Mastoko murtuu,
käteni turtuu?! —
Rintani tuskia helpoittaa.
Kamppailla täällä
kuoleman säällä
täähän on suurta ja — kamalaa.
— Harvoin se tuhlaa riemua, juhlaa kohtalo saita, se suruja sois. Nyt sitä kostan lohtua ostan vaikka se hinnalta kallista ois.
Mylvivä myrsky, hyökyvä hyrsky kuoleman hymniä soittakaa. Purteni lennä aaltoja ennä, tahdon tuskani kuolettaa.
TAISTELIJA.
Vait, nyt on juhlaa on juhlaa ja riemua rinnassain. En rahtua tuhlaa mä kalliista, suuresta onnestain.
Ja ainapa, ainapa soisin mä laulaa rintani unelmille ja eheän riemuni välkkehille jos voisin — —
Olen saapunut kotiin nyt jäljestä raskahan harhailun. Mä läksin sotiin ja hengen taistohon innostuin. Ja monta mä taistoa kovaa kestin ja monta mä halua halpaa estin. — Muut voitin, itseeni kompastuin.