Niin — maata ja merta mä kummia retkiä retkeilin, ja uhrasin verta, sydänvertani suurihin taistoihin. Mä luotin voimahan ikuisehen ja tähtäsin valohon, totuutehen, muut voitin — itseeni kompastuin.
Mä pieni ja halpa olin tullessa ottelun vaikeimman. Jo taipui kalpa, mä sokaisin kilpeni kirkkahan. — Muut tietänyt ei, miks' tummeni silmäini palo. Ja minne mun vei oman henkeni virvavalo. — Mut aateluutta ja uskoa uutta mä janosin, itkin ja ikävöin, sitä etsin toimin ja töin.
Ja tuskaini öistä uus puhtaampi into heräs' ja päiväini töistä mun mieleni toivoa keräs' Kunis säilän ja kilpeni kallihin taas uusiksi kirkastin.
— Olen saapunut kotiin. —
Niin ehyt ja kirkas on mieleni vaan.
Ei hukkunut sotiin
tuo hehku mun rintani riehakkaan.
Kotikumpuja kalliita taas
voin huoleti tervehtää.
Nyt hellien silmä syyslehvillä kalpeilla lentää. Ja kaunis on ilma, ja tanssien pilvet entää. Ja kaikki suurta ja sointuisaa, on loistava taivas, maa.
Vait, nyt on juhlaa, on juhlaa ja riemua rinnassain. En rahtua tuhlaa mä kalliista, suuresta onnestain. Ja ainapa, ainapa soisin mä laulaa rintani unelmille ja eheän riemuni välkkehille, jos voisin. —
1904.
IHANTEET.
Niin hohtavi taivas, kukkii maa, ja välkkyvät kirkkaat veet. Ja rintani ovella kolkuttaa sulokuiskehin ihanteet.
Te tulkaa, rintani tenhotkaa
vuoks' aattehen uhraamaan.
Minä tahdon uskoa, uskaltaa
päämäärä kun kaunis on vaan.