Voitonriemuinen Demoni tarttui häntäänsä kutittaen sillä kiemailevasti ahdistelijansa leukaa. Notkeana kuin tanssitaituri hän hypähteli yli tuolien, sohvien, pöytien Nunnan luo, jonka valkeaan pukuun ei hänen sormistaan jäänyt pienintäkään tahraa.
»Kuka on Demoni? Mieskö? Nainenko? Kuka on hänen Nunnansa?» pohtivat naamiaisvieraat, joilla ei ollut tärkeämpää hommaa.
»Jos en itse olisi omin silmin nähnyt Vapaan nousevan junaan ja nähnyt hänen ostavan lipun Viipuriin, niin totisesti tuo Nunna olisi hän. Mutta kuka on Demoni? Kuka on Nunna?» jupisi rouva Leimu, jonka romuluita ei edes pönkkähame voinut piilottaa.
Hänen miehellään, unkarilaisella hevospaimenella, näkyi olevan sama luulo kuin rouvalla. Hän yritti lähennellä Nunnaa. Demoni ja madame Pönkkähame tekivät lähentelyn mahdottomaksi. Madamen suojelu näytti olevan vielä tehokkaampi kuin Demonin.
Kello kahden paikkeilla ap. oli ilo ylimmillään. Vanhempi ja rauhoittavampi väki oli mennyt jo silloin yöpuulleen. Sima ja rakkaus olivat tehneet nuorelle väelle samaa kuin säikäys virmalle varsalle. Eräskin perhonen oli niin siman raukaisemana salaperäisessä nurkassa, että kukkaset saivat kulkea häntä suutelemassa. Pienijalkaiset kiipeilivät isojalkaisten syliin. Kenelle ei syliä riittänyt, roikkui kaulassa.
Pikku Nunnaa alkoi jo väsyttää. Demoni livahti tarjoiluhuoneeseen hakemaan teetä hänelle.
Sillä aikaa hyökkäsi väsyneen Nunnan kimppuun musta Munkki. Tämä arvoisa isä oli uskollisesti istunut simapullon ääressä muiden arvoherrojen seurassa ja antanut palttua pienijalkaisille. Nyt hän oli vapautunut seurastaan ja rahjustautunut pelästyneen Nunnan vierelle istumaan. Sima oli vapauttanut arv. isän selibaattisäännöstä. Demoni ehti parahiksi kuulemaan hänen lemmenkuiskutustaan.
»Sinä olet Varpu. Tuntisin sinut, vaikka verhoisit itsesi säkkiin ja vetäisit säkin suun kiinni. Tunsin heti, kun näin sinun kulkevan pöytäni ohi. Älä riuhdo! Ei meitä kukaan näe. En ole niin humalassa kuin luulet. Älä riuhdo! Näin naamiaisissa ei pieni suukko ole luvaton. Kas niin. Otan väkisin. Oletko sinä todella niin perin siveä? Eikö pieni lankeemus tekisi hyvää? Et tiedä, miten nämä käsivarret ovat janonneet sinua. Muistatko, kuinka kerran sallit minun kannella… Helvetti! Kuka perrr…» Munkki päästi Nunnan irti. Demoni oli pistänyt arv. isää nuppineulalla. Musta käsivarsi kohosi opettavaiseen iskuun. Demoni ei väistynyt. Nopeasti hän tarttui naamioonsa ja veti sen pois kasvoiltaan.
Opettavaiseen iskuun kohonnut käsi painua retkahti alas. Hän tuijotti Demonin paljastettuihin kasvoihin, kuin tämä olisi ollut todellakin demoni. Irvistettyään täydellä hammasrivillään pani Demoni naamion paikoilleen.
»Tule!» virkkoi häntäniekka Nunnalle. Tämä kääntyi tottelevaisena.
Molemmat hävisivät hämmästyneen munkin näkyvistä.