* * * * *
Maanantaiaamuna astuin unisena ulos junasta. Hämmästykseni oli rajaton. Maisteri Äyrämö käveli asemalla turkinkaulus pystyssä. Rouva Leimu nojaili hiihtopuvussa suksisauvoihinsa pakaasihuoneen vierellä. Molemmat näyttivät olevan vastassa jotakuta rakasta sukulaista tai tuttavaa, koska eivät nousseet junaan. Junasta ei kuitenkaan jäänyt asemalle muita kuin kuusi työmiestä ja minä.
Rouva Leimu käänsi heti suksensa. Hän ei halunnut kysellä minulta, oliko häissä hauskaa. L. Kr. kohotti hattuaan.
»Huomenta! Terveisiä Viipurista», visersin säteilevänä. L. Kr. muistutti surukirjeen reunaa.
»Huomenta! Olitko todellakin siellä?»
Kohotin kummastuneet silmäni herra esimieheen.
»Missä olisin ollut?» kysyin ylhäisimmällä äänensävylläni.
»Oh, niin. Tietysti olit Viipurissa.»
Tartuin matkalaukkuuni, mutta L. Kr. tarjosi minulle paikan reessään.
Kiitin ja suostuin. Olihan kyytimies kolmantena.
»Kävitkö teatterissa?»