35.
»Neiti Vapaa, tulkaa heti tohtorille! Joku on vahingossa ampunut maisteri Äyrämön», huusi hengästynyt poika esipuheitta oveltani.
Jalkani olivat kuin tinalla lattiaan juotetut. En päässyt paikaltani pykähtämään.
»Herra Jumala!» kiljahti huonetoverini. »Kuka hänet ampui?»
»Joku suojeluskuntalainen, taisi olla Leimu. Ei luullut kiväärissä mitään olevan. Oli varomaton, ase laukesi, luoti sattui.»
»Kuoliko maisteri?»
»Ei ihan. Hän haluaa puhutella neiti Vapaata.»
»Varpu, Varpu! Äyrämö-parka haluaa puhutella sinua», höpätti huonetoverini.
»Joutuin, neiti! Hän voi pian kuolla.»
Tuska, ennen tuntematon, kouristi rintaani Jalkani irtautuivat maasta. Ulkona satoi kuin saavista kaataen. Tiet olivat kevätlikaa kukkuroillaan. En sitä huomannut. Avopäin, puolikengässä, ohuessa puvussa juoksin kilometrin matkan tohtorille.