Asser asui luonani hotellissa. Heikko hän tosin vielä oli, mutta hän tahtoi olla sellaisessa paikassa, jossa sai pitää minut aina luonaan. Kun lääkäri julisti hänet vihdoin terveeksi, oli minunkin selvitys- ja erokirjeeni valmis.
»Varpu», sanoi rakkaani pitäessään minua viimeisen kerran sylissään.
»Huomenna menemme lääkärille. Sinä olet tullut laihaksi kuin tulitikku.»
»Mutta Asser, sehän on muotia.»
»Sitten sinä nytkähtelet oudosti.»
»Nytkähtelenkö tosiaankin? Älä ole huolissasi. Olen nytkähdellyt koko ikäni, rakas. Hyvää yötä!»
»Jää luokseni vielä! Minusta on raskasta erota sinusta edes yösilmäksi.»
»Ei käy päinsä. Hauuu! Näethän, miten haukotuttaa. Jos jäisin luoksesi, saisit huomenna todella viedä minut lääkärille panettamaan nyrjähtäneen leukani paikoilleen.»
»Hyvää yötä sitten, oma tyttöni!»
»Hyvää yötä, herra konttoripäällikkö.»
Rakas Asser! Oletko antanut minulle anteeksi? Ainakin nyt ymmärrät, miksi olen poistunut jäljettömiin elämästäsi. Ja kun poltat tämän vihon poroksi, niin polta myös muistot tyttö-parasta, joka lensi korkeammalle kuin siivet kantoivat.