»Eivät toisetkaan konttorineidit sinuttele teitä.»
»Sinä olet poikkeus, kaunis Kekälesilmä.»
»En halua olla poikkeus.»
»Katsopa tuota pikkulintuparia! Ne suutelevat toisiaan.»
»Ne suutelevat, koska rakastavat.»
»Ja me samoin!»
Hän kumartui ylitseni ja suuteli. Minä hiljaa kuin särki ongessa. Tämä oli nyt kuitenkin sitä, mitä olin halunnut, vaikka se ei toteutunutkaan suunnitelmieni mukaan.
Olimme metsässä koko sen päivän. Hän hajoitti hiukseni, punoi niihin sinivuokkoja, sanoi minua sinipiiakseen. Hän kanteli minua sylissään kuin vuorenpeikko. Me telmimme kuin kaksi lasta paratiisin pientarella, hyväilimme toisiamme, kuin emme saisi siitä koskaan tarpeeksemme.
Hän riisui kengän jalastani. Suuteli nilkkaani. Suuteli polveani.
»Onko sinua kukaan ennen näin suudellut?»