»Ei.»
»Ei muut kuin minä. Minä olen ensimmäinen. Minä olen aina ensimmäinen.»
»Sinä olet myös viimeinen.»
Hän heitti jalkani. Veti kulmansa ryppyyn.
»Siitä ei ole väliä, suloinen Kekälesilmäni. Muistatko, kun kysyin sinulta, osaatko kehrätä? Suloisesti osaatkin. Ja kyntesi olen leikannut, hampaasi tylsyttänyt.»
»Sinä olet ihmeellinen, Asser!»
»Kas niin. Pane kenkä jalkaasi! Meidän on nyt parasta lähteä kotiin.»
Vielä kerran hän nosti minut syliinsä. Suuteli silmiä, suuteli suuta, suuteli sydäntä.
»Sinä teet minut hulluksi, tyttö», mumisi hän. »Et ole niinkuin toiset. Mutta minun täytyi kukistaa tuo sinun ylimielinen ylpeytesi. Se ei antanut minulle rauhaa.»
Hän jätti minut mättäälle istumaan, oikaisi vartalonsa, katseli korkeudestaan minua.