»Minä näin sinut ensisilmäyksellä vaaralliseksi naiseksi. Siksi kartoin sinua. Nyt olen kuitenkin joutunut pauloihisi. Miksi ei vihasi minua kohtaan ollutkaan todellista? Miksi et kynsinyt, miksi et purrut, Kekälesilmä? Se olisi ollut onneksi sinulle ja — minulle.»
Hän kääntyi. Pakeni.
Mutta minä! Minä levitin käteni. Tanssin keijuna sinivuokkojen seassa. Syleilin koivua. Suutelin sen valkokuorista runkoa. Hän, Asser, Luomakunnan Kruunu, rakasti minua. Oli jo ensinäkemästä alkaen rakastanut. Ensinäkemästä! Ja minä en sitä tietänyt! Oli koettanut olla kylmä minua kohtaan. Minä, minä olin sittenkin saanut hänet valtoihini. Hän oli minun, ja minä kyllä osaisin pitää hänet omanani. Minulta ei kukaan voi häntä ryöstää!
6.
Maanantai. Yölle tuntui elämäni, tosin tähtikirkkaalle, mutta yölle sittenkin. Konttoripäällikkö oli mennyt yöjunassa matkoille. Miksi hän ei siitä minulle mitään maininnut?
Keskiviikko. Tähtikirkas yö jatkui. Päiväpostissa tiili minulle pääkaupungin lehti ristisiteenä. Mitä se tarkoitti?
Avasin lehden. Selailin. Ahaa! Perheuutisien kohdalla oli punainen viiva. Siinä lehden tarkoitus.
»Kihlauksensa ovat julkaisseet ylioppilas Satu Snöfrid Friberg, tohtori
G. Fribergin ja vaimonsa Adan o.s. Juslin tytär Uuhimäeltä — — —»
Ai jai, kuinka hauskaa! Satu kihloissa! Minun täytyy ehdottomasti kirjoittaa onnittelukortti. Satu on aina ollut ystävällinen minua kohtaan. Hän on tähänastisen elämäni ainoa valopilkku, hän ja vanhempansa.
Todellakin! Täytyy katsoa, kuka on se onnellinen, joka hänet saa.