»— — — ja konttoripäällikkö, maisteri Asser Iivari Äyrämö Siirilästä.»
Elämä antaa säälittä iskujaan oikein vanhanaikuisen puupuntarin perällä. Eivät ne iskut tapa. Ne huimaavat vain. Ne kovettavat sydämen ja tappavat tunteen. Ne kirkastavat järjen, terästävät tarmon.
Minä en ole onneksi ainoa miesten pettämä nainen tässä maailmassa. Mutta minä en aio kärsimyksistäni veisata valitusvirttä. En kuulu sen lajin naisiin En aio myöskään pukeutua vihulaissäkkiin ja istuutua porolaatikkoon. Kun tuska pistää, niin pistän minä vastaan. Minulla on porolipeässä keitetty pyykkiakan sisu. Jumalan kiitos!
7.
Nykäisin konttorin ovea. Kiinni. Olin siis jälleen ensimmäisenä työssäni. Kello olikin vasta viittätoista vaille kahdeksan. Kaivoin avaimen käsilaukustani. Menin sisälle.
»Ollaan niinkuin pääskyset, pesä laitetaan. Jos vain mua sä lempinet, oon sun ainiaan. Jos sun petturiksi nään, — — —»
Lauloin ja tanssin tyhjässä konttorihuoneessa.
Konttoripäällikön huoneen ovi avautui verkalleen. Ylkä seisoi kynnyksellä. Nimettömässään kiilui keltainen kulta.
»Neiti Vapaa!»
Neiti Vapaa lakkasi laulamasta ja tanssimasta. Hän purskahti iloiseen nauruun.