»Suokaa anteeksi, jos melusin. Luulin todella olevani yksin koko talossa. Herra konttoripäällikkö on siis vihdoinkin palannut kotiin kihlausmatkaltaan. Onnitteluni kihlauksenne johdosta!»
Herra konttoripäällikkö seisoi puutuneena kynnyksellään. Hän ei ollut ehkä kuvitellut ensimmäistä tapaamistamme tällaiseksi. Luuli varmaankin tapaavansa itkettyneen tai vihaisen immen, jolle täytyy antaa monet selitykset. Hän ei virkkanut mitään, kumarsi ja katseli minua kuin olisin ollut outo ulkomaan elävä.
Minä, Varpu Vapaa, en antanut hänen joutilaana töllistellä itseäni. Otin pakan asiapapereita ja pyöräytin ne hänen eteensä. Niinkuin nuo viheliäiset laskut olisivat olleet ihanimpia novelleja, selittelin ja järjestelin niitä esimieheni hyväksyttäviksi.
»Neiti Vapaa, te ette ole siis vihainen minulle?» kysyi hiljainen ääni korvani juurelta.
»Minäkö? Oo! Enhän toki! Päinvastoin hyvin kiitollinen. Te autoitte minua voittamaan erään vedon. Täällä nimittäin väitetään, ettette te ole koskaan alentunut seurustelemaan kenenkään konttorinaisenne kanssa. Löin vetoa, että olisin numero yksi. Toverini lupasivat minulle sata markkaa onnistumisestani. Todisteeksi piti minun tuoda heille kellonperissänne riippuva kultainen terho. Ja senhän te luovutitte minulle, kuten ehkä muistanette. Olkaa hyvä, tässä on terho takaisin! Kiitos lainasta!»
Tämä valhe oli yhtä paksu kuin pitkäkin. Sen keksiminen vaati minulta parin tunnin työn. Palkattomaksi työksi se ei jäänyt.
»Vai sellainen oli teidän päämääränne!» Apollon huulet hymyilivät halveksivasti.
»Niin. Teidän päämääränne oli tietysti jalompi!»
En saanut vastausta, sillä henkilökunta alkoi saapua. En sitä kaivannutkaan, sillä tätä pidemmälle en ollut näytöstä etukäteen suunnitellut.
8.