Rouva Aho-Äyrämö on myös ottanut tottuneihin käsiinsä iltamien johdon. Viikon viertyä saamme ihailla hänen ohjaaja-, näyttelijä- ja lausujakykyään. Silloin on Lotilla iltama.
Rouva Aho-Äyrämö harrasti myös laulutaidetta. Hän kävi kerran koululla kuoroharjoituksessa. Siellä hän rupesi johtamaan ja neuvomaan kuoron johtajaa, opettajatar Kantolaa. Neiti Kantola on itsekylläinen kansanvalistaja, eikä hän sietänyt edes rouva Aho-Äyrämön neuvovan. Hän löi rukkasensa lautaan sanoa sukaisten hämäläisellä suoruudellaan:
»Johtakaapa, hyvä rouva, itse, niin pääsette vähemmällä neuvomisella!»
Rouva Aho-Äyrämö oli kouluaikana kanssani niitä laulajia, jotka vetivät nuotin vierestä ja jotka sentähden mielukkaimmin nähtiin kuuntelijain parvessa. En tiedä miten pitkälle hän lienee Helsingissä kehittänyt itseään tälläkin alalla. Taitava opettaja saa harakankin kukkumaan. Kuoron johtajaksi hän ei sentään vielä uskaltanut ryhtyä Siirilässäkään.
»Sitten on rouvan parasta laulaa niinkuin minä määrään tai pysyä poissa. Kahta johtajaa ei tämä kuoro kaipaa», sanoi neiti Kantola.
Ihailen vilpittömästi neiti Kantolaa. Rouva Aho-Äyrämö ei ihaile. Omankehun rinnalla kuuluu hän viljelevän opettajatar Kantolan haukkumista.
Tänään rouva Brun tapasi minut hiipimästä työstä kotiini.
»Varpu, onpa hauskaa tavata. Missä olet piileskellyt? Miksi et ole käynyt kokouksissa?»
»Lepuutan rasittuneita hermojani», livautin.
»Nyt sinun täytyy lähteä meille. Välitän viisi hermoistasi.»