»Oletpa tietenkin. Luulin, että sinä jo haluat tutustua lapsiin.»
»Asser, en halua vielä lapsien tulevan kotiimme. On niin ihanaa olla kahden. Lapset muistuttavat minulle aina ensimmäistä vaimoasi. Suo anteeksi! Soisin, ettei noita lapsia olisi olemassakaan!»
»Vai niin. Morsiamena ollessasi et muusta osannut puhuakaan kuin äidittömistä lapsiraukoistani ja miten niistä pidit.»
»Asser, älä rupea saivartelemaan! Minä pidän lapsista, mutta sinusta pidän enemmän. Rakas, kulta Asser, ymmärrä minua! Rakastan sinua niin, että olen mustasukkainen lapsillesikin.»
Hellä, tunnelmarikas kohtaus.
»Voivathan lapset olla vielä viikon, pari äidin luona. Sitten menemme yhdessä heitä noutamaan. Äiti on vanha. Hän tarvitsee lepoa. En voi rasittaa häntä enää kauemmin lapsillani.»
»Olet oikeassa! Parin, kolmen viikon perästä menemme yhdessä heitä noutamaan.»
Kolmen viikon perästä rouva »sairastui» juuri lähtöpäivänä. Matka lykkäytyi jälleen kolme viikkoa. Sitten täytyi rouvan välttämättömästi matkustaa kotiinsa.
Jo ymmärsi Vanha Rouva yskän. Hän kirjoitti pojalleen pitävänsä lapset luonaan niin kauan kuin he itse halusivat olla hänen ilonaan.
Rouva Aho-Äyrämön mieluisimpia keskusteluaiheita oli silloin, kun ei rakas Asser ollut kuulomatkan päässä, kuinka hänen herttainen anoppinsa ei raskinut laskea lapsia luotaan. Hän taasen ei hennonut ryöstää Vanhalta Rouvalta ainoaa iloa, vaikka hänellä itselläänkin oli sanomattoman ikävä rakkaita pienokaisiaan. Hän oli ystävälleen Sadulle luvannut tämän kuolinvuoteella huolehtia lapsista kuin omistaan, ja olihan hän lasten kummi.