Huom. Viimeinen lause on niin taitava valhe, kuin olisi minun huuliltani pyörähtänyt.
25.
Sunnuntai, maisteri Äyrämön ja rouva Aho-Äyrämön avioliiton viisikuukautismuistopäivä. Seinäni takana olivat tämän johdosta koolla kaikki herrasväki Äyrämön sydänystävät ynnä yksi ei-sydänystävä, minä.
Päivällinen oli syöty. Vieraat istuskelivat keskustelevina ryhminä ympäri huoneistoa. Rouva Aho-Äyrämö istui vänrikki Kopeilevan kanssa sohvalla. Vänrikki Kopeileva on syksyllä paikkakunnalle saapunut suojeluskunnan aluepäällikkö, hyvin tanakka ja hyvin punakka, etenkin nenä. Hän hakee parhaillaan eroa rouvastaan, jota me siiriläläiset emme ole nähneet korvaamattomaksi vahingoksemme.
No niin. Rouva Aho-Äyrämö ja vänrikki Kopeileva juttelivat kuten me muutkin vieraat. Oikeastaan rouva jutteli, vänrikki oli kiitollinen, ihaileva kuulija. Toisella korvalla me muutkin kuuntelimme. Rouva näytti siitä olevan mielissään, kun sai levitellä voittoseppeleensä kansan kadehdittavaksi.
»Tekin siis tunnette kapteeni Ovaskan! Kuinka hauskaa! Hurmaava mies!
Eikö totta?»
»Kovasti naiset hänestä pitävät.»
»Totta. Seurustelin ennen paljonkin hänen kanssaan. Hän tahtoi melkein väkisin mennä kanssani naimisiin. Toiset naiset olivat hirveän kateellisia. Jos vihaiset silmäykset voisivat surmata, ei minua enää olisi, siksi paljon sain niitä hänen tähtensä.»
»Miks'ei rouva mennyt hänelle? Sadat naiset olisivat sen tehneet teidän sijassanne.»
»Hän ei ollut makuni mukainen. Samaan aikaan eräs venäläinen ruhtinas seurusteli kanssani. Tulinen mies! Totisesti osaavat vanhojen sukujen jäsenet seurustella naisten kanssa. Perintö esi-isiltä, tietenkin. Vanhat ritarit olivat naistenpalvojia. Hänen kanssaan piti minun oikeastaan mennä naimisiin. Olimme jo salakihloissa. Isäni, ankara aatelisvihaaja, venäläisvihaaja, pani jyrisevän vastalauseen. Uhkasi kirouksellaan. Itku ja rukous olivat hyödyttömiä. Isä on itsepäinen karhu kun niikseen tulee. Mies-parka teki itsemurhan. Lehdissäkin siitä puhuttiin. Ne eivät olleet hauskoja aikoja.»