»Kyllähän te taidatte ne itsekin tietää.»
»Toinen on tietenkin neiti Iippo. Olen joskus ollut vähän hänen kanssaan, ja paljonkos akat tarvitsevat saadessaan puhemyllynsä jauhamaan.»
»Taitaa olla jutussa perääkin. Mutta sen toisen morsiamen olemassaolo minua ihmetyttää. Hyvällekään ei anneta kahta.»
»Kuka hitto se sitten voisi olla?»
»Muistelkaapa hiukan viime talvea!»
»Hosion Vuokko! Ei suinkaan hän nyt niin hullu liene, että luulee minun hänet ottavan! Naiset ovat hassuja, kun luulevat jokaisen pienen hakkailun avioliittoon johtavan. Leikki on aina leikkiä.»
»Vaarallista leikkiä! Ette taida tietää, niin lääkäri kuin olettekin, että sydän on särkyvä kapine eikä lainkaan leikkikaluksi sopiva.»
»Iipon ja Hosion tapaisilla naisilla ei sydäntä olekaan, hyvä neiti, ei ainakaan särkyvää.»
Kolme lihavaa rouvaa ympäröi meidät seuraavalla asemalla. Keskustelumme siirtyi uusille urille. Nauroimme ja juttelimme mukavia. Lopulta alkoi uni ruveta kiusaamaan. Haapamäellä erosimme lihavista rouvista ja saimme matkaseuraksemme laihan ukon. Kyyristyin nurkkaani, nojasin pääni seinään ja nukuin.
Jonkin ajan kuluttua heräsin. Tuntui niin kiusalliselta. Vastapäätä oleva istuin oli tyhjä. Vanha herra oli haihtunut pois.