Pieni tuulenpuuska pudotti erään oksalle jääneen kävyn suksilleni. Pieni kolahdus. Hätkähtäen erkanivat suutelijat. Molemmat käännähtivät sinnepäin, mistä risahdus kuului.
»Sukset!» huudahti neiti Iippo.
»Puussa on joku. Kuka perhanahan se lienee?»
Korpinen hiihti lähelle.
»Liisa, mitä hittoa sinä siellä teet?»
»Hyvää päivää, hyvä herrasväki!» vastasin tohtorin epäritarilliseen tervehdykseen ja aloin taitella käpyjä. »Olen kävystämässä, kuten näette.»
»Tule heti alas, junkkari! Putoat ja taitat vielä niskasi.»
»Oma mun niskani!» Hellitin toisen käteni irti kiusatakseni, mutta kohmeinen käsi ei jaksanutkaan kannattaa koko ruumiin painoa. Lipesin. Alaoksista sain vasta niin lujasti kiinni, että vauhti heikkeni. Tulin hyppäämällä lopun matkan ja vajosin hankeen kainaloitani myöten.
»Olipa hauskaa, että satuitte tulemaan. Olisin muuten voinut jäädä hankeen», naureskelin Korpisen vetäessä minua ylös kinoksesta.
»Vielä viisastelet, mokomakin villikissa! Vitsaa tarvitsisit, että oppisit liikkumaan siellä, missä sinunkaltaistesi tulee liikkua.» Tohtori parka näytti todella säikähtäneen.