Neiti Iippo ja Hosio sulivat jälleen ystäviksi.
»Kuinka savolainen osaa näytellä pohjalaistyttöä! Mahdotonta! Jo tuli kappaleesta pannukakku, oikea prötti!»
Mutta Homin Maija ja minä praatasimme iltakaudet takan reunalla reirua pohjalaasta, ja emäntäkin myönsi, että kyllä opettajatar sellaanen flikka on, joka oppii vaikka lentämähän.
Korpinen on käyttäytynyt minua kohtaan hyvin toverillisesti. Hän pitää toki sanansa. Olemme käyneet muutaman kerran yhdessä hiihtämässä. Minusta ei kylläkään ole vastaavaa nautintoa kuin neiti Iiposta, mutta kavaljeerini on säästynyt muista turhista vaivoista. Kestän suksillani sekä ylä- että alamäessä.
Koko kylä seurasi kieli pitkällä hiihtoretkiämme. Syksylliset juorut heräsivät henkiin, ja se seikka, että näyttelimme rakastavaisia »Pohjalaisissa», puhalsi ne ilmiliekkiin.
Kunpa he vain olisivat kuulleet puheemme, niin pitkän nenän olisivat saaneet, kaksimetrisen makkaran!
Eilen sitten oli se suuri esiintyminen. Ensi-ilta. Koko edellisen yön nukuin kuin juoksevan sian selässä. Tarkemmin sanoen en nukkunut ensinkään. Aamupäivä meni harjoituksissa. Kesken meiningin haettiin tohtori-Jussi pitäjälle synnytykseen. Ajatelkaapas, jos illalla joku pikku ihminen tarvitsee lääkärin apua tullessaan näyttelemään elämän suuria »Pohjalaisia», silloin vasta tulee pienestä »Pohjalaisista» oikea prötti! Berglund oli vara-Jussina. Hän luki kirjasta. Kenraaliharjoitus meni onnistuneesti penkin alle. Olin niin onneton.
Tuli ilta. Juhlapukuista yleisöä tunkeutui sali täyteen.
Naapuripitäjästäkin kuului tulleen vieraita. Näyttämöllä oli hulina ja
hälinä. Miehet pukeutuivat näyttämöllä, naiset pienessä pukuhuoneessa.
Apteekkarin rouva maalasi, ja neiti Iippo arvosteli.
Olimme jo kaikki valmiiksi laitettuja, kun »Jussi» tuli pukuhuoneeseen.
»Mutta Liisa! Mikä ihmeen karvakuontalo sinulla on päässäsi?» olivat hänen ensimmäiset sanansa.