»Nukkumalla, kuinkas muuten!» Aloin epäillä rovastin järkeä. Olikohan ukko parka tulossa sekapäiseksi?
»Nukkumalla! Jahah! Voitteko kieltää, että tänä aamuna kello viisi eräs nuori mies poistui asunnostanne? Jahah!»
Suuni jäi auki. Tarkka heittäjä olisi sinne voinut onnistuneesti heittää kokonaisen kananmunan.
Rovasti haltioitui ja tuli täyteen pyhää kiivautta.
Hänen korviinsa oli jo kauan kantautunut yhtä ja toista elämäni juoksusta. Mutta hänen mielestään oli minullakin oikeus kunniallisilla keinoilla »kiinnittää itseeni erään nuoren miehen huomio». Koko kylä hoikki ihmeissään tulesta, joka läpi yön loisti huoneistani, ja »nuori mies» oli matkoilla melkein joka ilta tullen vasta myöhään kotiin. Nyt oli tullut asian oikea laita ilmi. Edellisenä iltana oli nähty parin hiiviskelevän hautausmaan luona vaikka muutama minuutti sitten oli eräälle neidille vakuutettu seurustelun olevan kokonaan lopussa. Hän, rovasti, oli taistellut koko täälläoloaikansa talonpoikien kesken yleistä yöjalanjuoksua vastaan. Nyt oli sivistyneistön keskuudessa annettu sille uutta vauhtia.
Mykistyneenä kuuntelin rovastin purkautumista. Mutta yöjalka sai sisuni leimahtamaan. Varmaankin silmäni iskivät tulta, koska rovasti peräytyi ja ojensi kätensä minua kohden, kuin peläten päällekarkausta.
»Seis! Odottakaa! Te ette pappinakaan saa tulla tuollaisia puhumaan.
Hankin vieraitamiehiä kuuntelemaan.»
Juoksin ulos kuin heikkopäinen. Panin oveni lukkoon, ettei saalis karkaisi, ja kirmasin hakemaan Berglundeja.
»Tulkaa luokseni!» kiljaisin ovelta ja lähdin juoksemaan takaisin ja
Rauha ja Oskari kintereilläni, minkä kintuistaan irti saivat.
»Mikä on hätänä?» läähätti Oskari ja kumarsi ihmetellen rovastille.