»Jahah! Siinä se nyt on!» huudahti rovasti riemuiten. »Tunnustattehan te itsekin, että tohtori oli neidin asunnossa.»
»Odottakaa, rovasti! Älkää hätäilkö! Minä sanoin, että hän näki tohtorin tulevan, mutta minä ja vaimoni näimme hänen myös menevän, ja tiedämme tarkalleen, ettei hän siellä viipynyt kymmentä minuuttia kauemmin. Sitäpaitsi neiti Harju nukkui viime yönsä meillä eikä omassa asunnossaan.» Ja Berglund referoi rovastille Salomäenloukon retkemme yksityiskohtiaan myöten.
»Rovastin pitäisi kokeneena miehenä vähän harkita asioita, ennenkuin turhien parjausten johdosta lähtee liikkeelle aroissa asioissa.»
»Jahah, jahah! Mutta kuinka selitätte valvomisenne puoleen yöhön ja aamuunkin saakka?»
»Hyvin yksinkertaisesti. Minä en ole mikään suuri sankari, herra rovasti, ja kun joudun yksin nukkumaan, annan sähköjen palaa nähdäkseni paremmin möröt.»
Rovasti parka, kävi jo sääliksi häntä. Hän oli hutkinut viatonta hengen miekalla ja sanan säilällä. Ojensin hänelle sovinnollisena käteni, kun hän vedet silmissä pyyteli anteeksi. Mutta Iipon »paremmalle» puoliskolle en ikinä anna tätä anteeksi. (Tuskinpa hän sitä milloinkaan tulee pyytämäänkään.)
Saatuaan asiansa selviksi kanssani lyllersi rovasti Iipon puolelle.
Toivottavasti rouva sai kaiken sen, minkä hän niin hyvin ansaitsee.
Kunpa vain ei Korpinen saisi korviinsa tätä kahausta!
Äitirouva oli oikeassa, kun hän aina vakuutti minulle: »Vielä se maailma sinuakin letkauttaa.»
Nyt se jo alkaa letkautella.