Huhtikuun 24 p.
Terveisiä Helsingistä! Vietin siellä pääsiäislomani pankinjohtaja Lahdenpohjan komeassa kodissa. Jussi-serkku teki uhrauksen ja jäi seurakseni pääkaupungin katuja mittelemään. Me olimmekin aina menossa. Minulla oli rahaa ja Jussilla aikaa. Kepeästi pääsinkin irti kahden kuukauden palkasta. Jussi tunnusti avomielisesti pitävänsä kaltaisistani tytöistä. Helsingin tyttäret kuuluivat olevan kamalia, vaativat ja vaativat miehen maksamaan puolestaan, vaikka hyvin tietävät, ettei lueskelijalla liiemmälti rahoja kukkarossa kolise. Minulla ei ollut varaa vaatia sellaista, sillä silloin olisin jäänyt ilman miehistä tukea.
Me huvittelimme oikein sydämen pohjasta. Iltaisin kuuluivat teatterit, oopperat ja elävätkuvat ohjelmistoomme, päivät istuimme kahviloissa tai ajelimme raitiovaunulla ympäri kaupunkia.
»Taidatte olla rakastuneita!» huudahti Irma-serkku tavatessaan meidät sattumalta raitiovaunussa lystäilemässä.
Vastauksemme oli maalaismainen nauru.
Kauhistuneena Irma katseli ympärilleen, ja puuterikerroksen alle levisi puna.
»Maalaisserkkuja huvittelemassa», kuiskasi hän seuralaiselleen, sotilashenkilölle. (Luultavasti vänrikki, koska yksi tähti oli kauluksessa.)
Maalaisserkut suuntasivat iloisimmat hymynsä hienoon kaupunkilaisserkkuun ja kavaljeeriin. Ja sitten tapahtui ihme. Vänrikki halusikin tutustua meihin, ja Irman täytyi esitellä meidät toisillemme.
»Majuri Fri.»
(Minun täytyy ehdottomasti syventyä tähtitieteeseen, mikäli se koskee upseerien kauluspiiriä.)