Lokakuun 13 p.
Ei meitä surulla ruokita,
se on ilo joka elättelee!
»Ei itku auta markkinoilla», sanovat vanhat ja viisaat. Opettajana kuulun minä myös vanhoihin ja viisaihin.
Minulla ei ole pienintäkään aikomusta kuolla rakkauden tautiin, niin paha tauti kuin se onkin, ja vaikka se, käyttääkseni Nortamon sanoja, »kaakertaa, kiertää ja kaivaa» turkasesti. Päivät sittenkin aina menettelevät, mutta yksinäiset illat ja yöt ovat kaikkein kiusallisimmat. Silloin ovat kaikki kiusanhenget kimpussa. Sanotaan ahkeruuden estävän unenkin. Tuo ei pidä paikkaansa minuun nähden, joka monesti olen unen tähden jättänyt työni kesken. Mutta onneton rakkaus sen kyllä estää, ja taitaapa estää onnellinenkin. Iltaisin en tahdo saada mitenkään unenpäästä kiinni. Ruumis-rukka saa kääntää ja vääntää kyljeltä toiselle niin, että lakanat torvelle kiertyvät. Uni istuu vain sängyn päälaudalla ja heiluttelee jalkojaan. Se on kiusallista.
Tarkoitukseni ei nyt kuitenkaan ole syventyä unettomiin iltaöihin, sillä aamupuolella nukun hyvin ja näen kauniita uniakin. Aikomukseni on sensijaan tarjota eilinen päivä (allakassa seisoo sen päivän kohdalla Valfrid) »varaventtiililleni» niin maukkaana kuin vain on mahdollista paksulle, punaiselle kynälleni.
Eilisenä Valfridien päivänä tapahtui kolme suurta tapausta meikäläisen ihmisen historiassa, ja ne ansaitsevat kaikki tulla ikuistetuiksi hyvässä järjestyksessä.
* * * * *
KAUNIS TUNNUSTUS.
(Ensimmäinen »historiallinen» tapaus vuorokeskustelun muodossa.)
Henkilöt: Me kolme nuorta opettajaa, jotka olemme muodostaneet perheen.