»Mistä nyt saamme pullataikinaan munat?» päivitteli Rauha.
»Eiköhän niitä sentään jostakin saada.»
Läksin kävelemään liukasta kujaa pitkin komeaan, kaksikerroksiseen Luoman taloon. En ollut vielä siellä ennen käynyt, mutta Homin emännän neuvosta raotin nyt Latomeren rikkaimman talon ovea ja astuin avaraan tupaan.
Ensimmäinen vaikutelmani — katto täynnä leipiä, toinen — kolmesta erisuuruisesta lihapallosta muodostunut emäntä, ja kolmas — sylenpituinen taikinakaukalo, jossa piika parhaillaan sotki taikinaa.
Yrmeästi vastasi emäntä tervehdykseeni. Taisin tulla sotkemaan kotirippiä, tuntui vähän siltä. Esittelin itseni ja asiani.
»Vai munia», virkkoi hän ja mittasi katseellaan munanostajaa. Vai tuollainen se nyt on se paljon puhuttu opettajatar, jota tohtorikin… »Saahan niitä. Kuinka monta niitä pitäisi olla?»
»Parikymmentä.»
Emäntä pyöri ulos oventäyteisenä. Minä peräydyin ovensuuhun.
»Istu flikka!» kehoitti ääni mutkittelematta pöydän päästä. Vanha vaari siellä paikkaili hevosvaljaita. Keski-ikäinen mies, nähtävästi vieras, istui hänen rinnallaan.
»Kovaa onkin koria», tuumi vieras. Tarkoittiko lause minua vai hänen kädessään olevaa kauhavalaista sitä en aluksi hoksannut.