Marraskuun 19 p.
Berglund on kihloissa!
Se on niin totta kuin amen kirkossa.
Lauantai iltana mies hävisi Latomerestä ja tuli tänä aamuna takaisin, vasemman käden nimettömässä sileä kultasormus. Minä sen ensiksi hoksasin aamiaispöydässä.
»Oletko sinä mennyt kihloihin?»
»Olen.» Lyhyesti ja kuivasti, hapan hymy huulilla.
Onnitteleva hymyni kangistui ällistykseksi. Nyt ei Berglund ollut sutkassaan. Noin hapan ei sulhasmiehen sopinut olla.
»Näytäpäs sormustasi, että osaamme uskoa! Voithan syöttää meille pajuköyttä.»
Hän vetäisi sormuksen sormestaan ja paiskasi sen eteeni lautaselle niin, että se kauan aikaa pyöri siinä, törmäsi perunaan ja kaatui kastikkeeseen.
Puhdistin sen nenäliinallani ja kurkistin sisään.