Leino huudahti jo kaukaa iloisella äänellä, silmissä riemukas ilme:
— Minulla on suuria uutisia sinulle… mutta huomatessaan Olavin, jonka tuloa hän ei ollut kuullut, hän vaikeni.
Varjo, vaikka se olikin niin kevyt, että sen vain äidin silmä saattoi huomata, pimensi hetkeksi hänen iloisia kasvojaan.
— Hyvää päivää, Olavi! Pikku poikaseni!
Ja hän suuteli kohteliaasti lasta, jonka Saimi talutti hänen luokseen.
Olavi antoi suudella itseään, mutta ei vastannut hyväilyyn. Hiljaisesti ja lyhyesti hän vastasi vain Leinon ystävällisiin kysymyksiin. Lapsen vihamielisyys vaikutti kylmentävästi Leinoon, vaikkei hän ollut sitä huomaavinansa.
Saimia kiusasi myöskin Olavin vähäsanaisuus. Hän oli näkevinään siinä Nilsin vaikutusta. Oi! miten vaikeata olisi herättää tuossa pienessä itsepäisessä sydämessä hellempiä tunteita Leinoa kohtaan!
Leino, joka halusi kertoa vaimolleen suurta uutistaan, ei huomannut hänen surullista ilmettänsä. Kärsimättömästi hän tarttui häntä käsivarteen ja kuljetti hänet loitommalle Olavista sanoen hänelle äkisti: — Tiedätkös mitä me olemme tuumineet? Ystäväni ja minä olemme sitä mieltä, että Europan tulee välttämättä saada tietää, missä määrin venäläiset sortavat meitä!
Saimi katsoi hämmästyneenä häneen:
— Mitä te aiotte tehdä? Olemmehan jo koettaneet voittaa suurimmat ulkomaalaiset lehdet asiamme puolelle. Ja tiedäthän itse, miten vaikeata se on ollut.