— Minusta se on aivan luonnollinen asia. Enkö minä ole suomenmielinen?
— Rakas lapsi, kyllä minä sen tiedän. Siksi onkin aivan luonnollista, että hän oppii suomea sinulta, joka sitä osaat. Tietysti Olavin tulee osata kumpaakin kieltä, mutta minä toivon sittenkin, että te annatte hänelle ruotsalaisen kasvatuksen.
— Ei mitenkään. Olavi on Suomen kansalainen, ja siksi minusta on paljoa luonnollisempaa, että hän saa suomalaisen kasvatuksen.
— Minun mielestäni sinun logiikkasi on väärä, rakas Saimi, sillä onhan
Olavilla isäkin; ja hän on ruotsinmielinen.
Vanha rouva puhui hyvin kylmästi.
— Sitä minä en ole unohtanut, mutta olen varma siitä, että Nils ei vastusta minua tässä suhteessa.
— Mutta minä, jos tunnen oikein poikani, en usko, että hän antaa myöten… sillä Olavin nimi on af Ek… Eikö totta? sanoi hän kääntyen Nilsin puoleen, joka lähestyi heitä ja oli kuullut keskustelun lopun.
— On hiukan varhaista, äiti, puhua vielä koulusta ja tulevaisuudesta.
Ja hän suuteli vaimoaan ja äitiään, tyytyväisenä siitä, että hän oli tullut ajoissa ehkäisemään heidän välistä kiistaansa.
— Entä sinä, Olavi, mitä sinä itse tuumit? Oletko suomen- vai ruotsinmielinen? sanoi Nils leikkiä laskien ja hypitellen pienokaista ilmassa.