— Ei semsist mittä ol, sanos Vilkk, ei täsä Parknolaissi velhoj tarvita. Käskekkäst, ett se naaprin dalo emänd tua kaiken dalo väkes tänn ja toimittakkan dämän dalo väkik kans kokko.
— Älkkä nyk koohoijann. Olettakost te ja noit?
— Ole, ettäk te olk kuulit Tasala Vilkust, siit päätiätäjäst, puhett?
— En olk kuullk, kyll mnuu se sannot täyty.
— Se om baha kyll, mutt se ole juur mnää. Pankkast pian gäymä ny, emänd! Mnää ruppe sill aikka valmistuksihi!
No, emänd men niingon duulispää ulos ovest ja kyll Vilkk ny ol endselläs jällk, ko hän ol saann miälulist toimitust. Komppassis hän goht koperoitt esill ja harmittel, ettei hänell ollk kiikri kans fölis. — "Siins se ny näätt, ett stää vaa olis tarvitt. Se jolda näytäis, ko mnää kiikrillän gattlisi, misä se toopp o, mutt ny ei aut muu kon dullp paljallk kompassillt toime ja kyll siit tällaillakki sendä juhlalinen doimitus tlee."
Mek koitim buhell, ett o synd ja häppi, ett Vilkk sillaill villitte yksingertast kanssa, mutt Vilkk sanos: "Ong se sitt sem bareve, ett se Parknolaine villitte heit ja otta makso viäl tyästäs. Mnää en gumminga mein ottap penniäkkän däst toimituksest."
— No, stää ny viäl tarvitais. Mutt mitästis sanoisi, jos ei varas oliska näitten dalotte väkki?
— Se o mnuu asjan; kyll mnää semsist selkken, go mnää kerran diädä, misä toopp o. Ja stää paitt niin gyll se ittekki ymmärätt, ett varas hyvi luuldvast o jommangumman dalo väkki.
Semne se Vilkk ol. Kyll se asjas päällp pit, ko se ol kerra jottam bäähäs saann. Ja ny hän dahdos välttämättömäst noittu. Hän men duppaham, byys piilkirve ja koittel sen derä. Mutt ei se oll häne miälestäs tarppeks teräv ja sentähde häm ban yhde miähe hioma stää. Sillaikka kokkonusiva vähitelle naapurtalo ja oman dalo väki ja kattlivas silmä ymbyijäisin Vilkku ja häne vehkeitäs. Kon girves sitt Vilku miälest ol tarppeks teräv, ni häm ban se laattjallk, karas se ymbärs ens seittmän gertta vastombäevä ja sitt seittmän gertta myätpäevä ja koko aikka hän höpis ittekses stää englandilaist merimiähe veissu, ko loppu: "ai dont tu seil ow wee." Ko se ol teht, ni hän sidos vahva, hiäno langan girven derä ja varre ymbärs, löi naulan gattoho ja pan girves siihen gilluman derä alaspäin. Sitt hän määräs, ett jokattem bit vooros jälkke menemä seisoma sen girve ali ja lukema siins seittmänen gäsky. Ja viimeseks hän sanos kamalan goljall äänell, ettei hän sunkka varkka sijas tahdois seissos siins, sill ett sillo se kirves tlee siäld alas ja halase varkkam bää, nii ett siit tlee kaks kissanguppi niingo yks kihaus vaa.