Ei siink kaua viivytt, ennengo Iiro ol löytänn yhdest puadist oikken gomja harmoniika. En mnää semsist ylipäätäs juur mittä ymmär eng olk koska semsest kopast mittä nuatti ulos saann, vaikkan diädä, ett semses ovak kaike mailma laulu ja marsi ja tansik, ko o vaa miäs repelemäs stää. Mutt kyll Iiro tuns semse vehke. Se poik tais soitta ja ko se ott harmoniikan gässihis, ni se sorme vilasiva, nii ettei niit tahtonnt toinen doisestas erotta ja kyll nuati liikkell läksivä, oliva hes sitt mitä sortti hyvänäs. Kyllkaiket niit o harmoniikasoittaji joka kyläsäkki, mutt ei tarvitt koittas sannoakka ett näillk kulmkunnill olis toist semmost poikka siihen doimehen go Iiro. Vaikkei se kuul ny oikkjastas tähä, mutt kuulu se sendä se verra, ett ymmärrätt, ett se ol kelvollinen galu, ko mes siit puadist osti. Siin ol vähä heli, kaunis ään ja kaikengaldasek klaffi ja rustingi joka kantill. Kolmkkymmend markka siit pyydetti, mutt mnää tinkkasi sen gahtengymmenttengahdeksaha ja Iiro ol vähä ilonen, go häm bist sen gainlohos ja läks enos tyyijö Valkot hakema. Mutt mnää menim bankkihi ja pani sinn Vilku nimehe 400 markka. Enemppä em mnää uskaldannp pankk, ko Vilku raha olivah hipunn nii vähihi, ettei jäänn enä ko 50 markka flombuukkihi. — Kyll semse reissu vaan dyyriks tleeva. — Vaikk em mnää viäl tänä päeväns saap päähän, kui me oli saann 250 markka menemä juur niingo me olsi ne jokkem baiskann. Mutt nii se vaa ol.

Ko mnää tliin gestkeevrihi, ni ol Hakkri Iiro juur pääss sinn Valkoines ja Skrama-Noorlund ol tulls saattama. Poja jatkovas sama tyätäs ko ennengi ja Skrama-Noorlundillekki ol toimitett yks niit heijän duutningeijas. Mutt mnää rupesi säälimä ittiän gottippäi vähä jouttu. Ja ko mnää oli saannk kaikk reeda, ni mnää kysysi heild kerra viäl: "Mitäst nyt teett, pojat; tleettak kotti mnuun gansan vai jäättäk tänn?"

— Kyll maare mek kottit tlee, mutt em me rattaill rönkkämä rupp. Tämsellk kelill o rattaillk kulkemine juur niingom bohtmes istuis, sanos Vilkk.

— Ni oikke, sendähde met tleengi vaunuis, lisäs Iiro siihem buhesse ja rupes soittamam Borilaiste marssi harmoniikall.

— No, hyväst sitt, mnää lähde ny.

Em mnää sitt enä viivytellk kauan, go oti Vilku fölisän gestkeevri emänän dyä ett saatti maksak kortteer. Se makso 10 markka. Ja 50 penni mep pääti anttaf flikall, ko ol meijä huanestan murhem bitänn. — Mnää makson gaiken dämä Vilku rahoist oikke häne nähdes ja anno sitt flombuuki hänellt takasi. Vilkk pist flombuukkis poviplakkrihis, ja mnää oli vähä ilone, ettei hän kattonns siihe. Jos se poik olis huamann, ett siit ol raha pois, ja saannk kuuli, ett mnää oli viänn nep pankkihi, niin gyllän olsi saannk kuullk kunnjan. Mutt eikä huamann mittä ja mnää ajattli: "Pid vaa meno kuip pali hyvänäs, ko mnää kerra olem bääss menemä; ei se mittän dee." — Eik siins sitt enä muut tarvitt, ko mnää kanno sänttin rattaill ja läksi. Mutt ko Skrama-Noorlund kuul rattatten grapina, ni äij tlee heng kurkus ulos ja sano, ett hän dahto tuli Valkot saattama. Mitäst täst, mnää oti äijä rattaillen ja sitt mentti. Hiljaksis kuljettiin bisin gaduj ja kon dullihin bäästi, ni Skrama-Noorlund käsk mnuum bysättä ja kiipust alas rattaild. Mutt ei hän goht meit jättännk, ko rupes Valkot silittämä ja taputtama ja puhuttel stää niingo se olis oli ihmne. Viime hän sitt sanos vedes silmis hyväst ens mnuull ja sitt Valkoll ja läks menemä. Mnää nytkäsi ohjaksist, nii ett Valko olis ymmärtänn lähti liikkell, mutt ei se vaa lähtennk, kon gatos taanes äijäm beräs ja hirnautt hiljaksis. Äij kuul se ja huus: "Hyväst ny Valko!" Mutt sillo Valko käänsiki ymbärs eik totell vaikkan olsin guik koittan nytki ohjaksist. Mnää rupesingi jo itteksen siin ajattleema, ett ong hän ny niin gamal, ett mnuun däyty jättä Valkon Durkkuhu daikk otta Skrama-Noorlundi Raumall. Mutt kyll äij asjak kunttohom ban. Hän gääns Valko jäll laillssen gurssihin, daputtel ja silittel stää ja sanos sill, ett sen däyty menn Raumall mnuun gansan. Sitt hän gäsk mnuun dull alas rattaild ja talutta Valkot suupiälist kapple matka ettippäi. Mnää tein dyät käsketty, astusi alas rattaild, oti Valko suupiälihin gii ja rupesin gävelemä. Mutt sillo äijä sanos: "No, no, ei nii sendä mennäp, pyssäst nyt viäl hiuka!" Ja ko mnää olim bysänn, ni hän ott lakkis pois päästäs ja luk Herra siunaukse. Sitt vast, ko se ol luett, ni hän viäl kerra sanos meill hyväst, kääns ittes ymbärs ja läks kävelemän glongauttaman Durkku kohde. Mnää seisosi lakk kouras ja vedes silmis, nii oikke, vedes silmis oikke — em mnää häpp stää sannoaksen — eng vähäld aikka ymmärtänn, misä mnää oikke olinga. Mutt kyll mnää siit sitt sendä vähitelle virkosi ja rupesin daluttama Valkot Rauma kohde. Taluttli händ siin virsta verra ja meni sitt vasta rattaill. Valko kävel hiljaksis ettippäi eng mnää malttann vaatti händ karaman, go ajattli ett kyll mar hän sitt ittelläskin garama ruppe, ko hän o ikäväs voittann. Ja nii se olikin; go ol kuljett viäl runsas virst, ni Valko huakkas yhden kerra, nost korvas pystöhö ja pist oikken gaunist hyrrytyst kottippäi.

Nii mes sitt kulji tytyväisint toinen doissehen. Mutt ko mep pääsi sen gorkkja alasahtem bäällk, kon Durust päin dulles o hiuka enne Humikkalan gestkeevri, ni mnää kuuli vähä kamala elämä takapualellan ja tuski olin gerjennk käändämäm bään sinnppäi, ni vaunuk, kaks heost edes, ajava mnuu siutten niingon duli ja leimaus. Se verra mnää vaan gerkesi näkemä, ett Kuapus ja Vilkk ja Iiro istusiva vaunuttem beräpuales, Kuapus ja Vilkk rinnasi ja Iiro vastpäät heit. Iiro soitt harmoniikka, niim bali ko henkki ol, Vilkk heilutt porokello ja Kuapus huus yhtmitta: "Pelakkam boja!"

"Terveksi Teiskost", sanos Vilkk ja nost lakkias, ko he mnuu siutten menivä. Enempä en mnää kerjennk kuulema, sill'ett he olivas samas silmäräpäykses kaukan mnuust ja ko mnää tliin gestkeevrihi, ni oliva heose jo saann vett ja söiväk kauroijas. Mnää pani heini Valko ette ja menin gans sisäll, mutt siäläköst vast upra ol. Kuapus ol hukannf flombuukkis ja äkseeras vähä kamalast sendähde. Eik oli ihmettäkkä, ko siin ol oli raha oikke vähä isoma jouko. Mnää meinasim bittä heillk kova saarnan, gom bääti heijä hurjast menostas, ett he olivap pöhnäs, mutt ny mnää näingi, ettei niis pahois stää vikka oll; ei Vilkus eik Iiros kumminga. Kuapuksem buhe tais fiirat yhde eine. Mutt Vilkk ja Iiro oliva ai semse ylönannetu, ett ihmse luuliva niist pahemppa, ko olis saanukka luull. — No, mitäst tästä, me hai sitt stää Kuapukse flombuukki, käänetti äijäm blakkrik kaikk väärim buali ja köljätti vaunum berä läpitte. Mutt ei stää vaa löytynn. Me rupesi siins sitt fundeerama, ett mitä nyp pidäis tehtämä, mutt sillon Guapus nouseki ylös ja sano: "Helkkris sendä, mnää unhotingi sem bääalusen allk kortteerihi." Nii händ, sinn oikke hän se ol unhottannk, kyll hän se ny muist. Eik siins sitt muu auttannk, kon Guapuksen däydys lähtit Turkuhun dakasi rahoijas hakema ja vaunuis hän dahdos menn. Kyll häm byys, että Iiro ja Vilkk jäisivä odottama händ Humikkalaha, siks ko häm bala, mutt kon Guapus ol lähtenn, ni Vilkk sanos: "Kyll se o semnem baikk, Kalkke, ettei Kuapuksest olt tiätto, kosk hän Durust selkke, ko hän sinnk kerran daas om bääss, ja mnää tleengi snuu fölisäs kotti."

— Ja mnää kans, sanos Iiro.

— No nii, sanosi mnää, tulkka vaam, boja, mutt kyllkaiketakkin deijä nyt tlee vähä surkkjangaldane istu rattaillk, ko olett vaunuis tottunn herrastleema.