— Jo se men, sanos Kyär ja haukkas aika palase leipkyrsästäs. Sill ol, aingo se ruaris seisos, naru kaulas ja narus killus leipkyrs.
Ny me ymmärsi, ett rakett ol löytänn ulos ovest ja meild pääs helpotukse huakkaus. Mentti siit sitt kajuuttihin gattlema ja siälläköst vast sekasotku ol. Kyll se rakett ol kaunistengi siäll askroinn. Ei viikko enne joulu ol missän gaikk nii riipi raapin go Minervan gajuutis sillo. Siäll oliva merikorti ja talriiki, leivämbalase ja rommi, jaku ja liivi, ja kiikri ja värki yhdes rymssys, ni etten me luuli niistkoskan dolkku saavan. — Kamal sisu semses raketis sendä on, gyll sen däydy jokatte sannok, ko o olls semsten gans tekemisis.
Me rupesi sitt vähitellen goittama siivot siällk kajuutis ja kyll siin — niingo sanott — siivomist oliki. Hiki tukas siint tyät tehti. Mutt juur ko me oli saamaisillas kaikk vähä sinnppäin go ennengi, ni mek kuuli ett täkillk karatti ja mäikätti. Vilkk pist pääs ulos kajuuti ovest ja huus: "Mitäst tes siäll ny äkseeratt, poja!"
— Pelastuspaatt o laevan gyljes ja miähet tleeva buurihi, vastas boosu.
— Kas nii, ny ongim beevel paatis, sanosi mnää.
— Älä mittän buh, huakkal Vilkk.
Mutt ei siin ollp pali huakkamise ja fundeeramise aikka. Vilkk ja mnää meni ulos kajuutist ja samall hetkell astus pelastuspaatim bäämiäs yli reelingi ja rupes saksatas sopottama. Mutt em mes saksa osann, Vilkk eng mnää. Ei stää kiäld kukka merimiäs op, vaikk olis kui mond kertta Rauma ja Saksa väli laahann; toist se o, se engelskan giäl, stää merellp puhuta ja osata. No, nii, mitäst täst, mes seisosin dotisin niingo Laustim bundar ja sakslainen giros ja pärmänttäs. Mutt sillon duliki Iiro kajuutist ja sakslaine hyppäs koht häne ettes. Se luul häne vissin gapteeniks, ko hän viimeseks tul. Ja vähä aika ramariika Iiro siins saiki osalles. Mutt Iiro kuulusteli vaa niingo muin miähin, ja ko sakslaine lopett puhes, ni Iiro vastas selvälls saksan giälell: "Niks". Saksalaine jälls sopottama, nii ett vähä henkki ol, muttko Iiro sai suuvooro, ni hän sanos taas saksaks: "Niks". Sakslaine suutus ja hyppäs paattihis, mutt Iiro kiukustus kans ja saikim bittä viimese sana siin riidas. Kom belastuspaatt tek lähtö meijä laevastan, ni hän huus niills sakslaisill viäl kerra: "Niks!"
Me oli vähä turkase ilossi, ett mes sillaills selkesi siit jutust, ja ko me juttli Iirollk, kui nolost meijä meinas käöds se sakslaisen gans, ni Iiro meinas: "Kodett mnuu koht hakeman dull, vaikk se hyvin diädätt, ett mnää saksa taeda."
Ja nii se kyll oliki. Se Iiro ol vähä taetav miäs, vaikk ei se ollp pali koulu käynn. Se uis niingon gala, tais päästä raketej ja osas päälsem bäätteks vielä saksaki. Eik stää lainkka sitt ol ihmettlemist, ett meijä laeva väkiki meinas, ettei jokattes astjas olekka semmost konsti ko vanhas Minervas.
Kuit Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro viäkottliiva mnuu uude veisun dekemä