— Nii händ, niingo se ittiäs kehumisen daitoki, mörätt Iiro pöydän dakka, ko Vilkk saarnama rupes.
Anda tullt tommost vaa, ni yks kaks nua miähe ovat tukast yhdes mnää ajattli ja tei ittellen uuden glasi.
Mutt Vilkk ol nii hyväll miälells sinä ehton, ettei Iiroka saann händ suuttuma ja hän jatko vaa saarnatas, niingo hän ei olis lainkkan guullukka Iirom buhett.
— Nii oikke, erityine Jumala lahi oikke se pyssmiähe luand o, mutt ymmärrettävästengi siin harjandumist kans tarvita. Ja hyvä pyss kans tarvita, jos jotta saada meinata. Mutt ei siinäkkä sendä viäl olk kylliks, ett pyss käy hyvi ja ett se on daitava miähen gynsis.
— No, mitäst siins sitt muut viäl tarvitais? kysysi mnää, ko rupesi jo kans tykkämä, ett Vilkk pan omias.
— Jaa, ett mitä siin viäl tarvita, snää kysy, niingo semnen gysy, kodei tiäd näist asjoist juur mittä. — Näättäk, poja, ei siin olt tarppeks ett pyss käy hyvi. Sen däyty tappak kans hyvi, sillett surkkjamppa parselli ei olt täsä mailmas, ko semnem byss kon gäy, mutt ei tap. Jos snuus olis hiukangi mettmiähe vikka, ni snää tiädäisis se. Sen diätä jokanen go vaa haulpyssylläkim bräiskyttle. Mutt ei monika heist tiäds stää, että hyväkim byss saada muuttuma semseks, ettei se tap ja hyvi harv tiätä, kuit tämne vika paraneta. — Mutt mnää tiädä sengin, go olen goko piäne ikän semste vehketten gans pelann, ja kosk meillt täsä ny o aikka ja Iiroki meina pyssy rustat ittelles, ni mnää juttlen deill niingo esimerkiks yhde jutun, go olishyväks opetukseks monell vanhemmallekkim byssmiähell. — Mutt maistetast ens näist klaseist yks tilkaus.
— Nii, näättäk, sillo alkvuasink ko mnää tähäm byssmiähe virkkaha rupesi, mnää pääti osta ittellen uudem byssy. Eik mnuu lainkkan darvinnf fundeerat, mist mnää se ostaisi. Lapi Ylikeeren Gniht o semnem byss-sepp, ettei niit ol monttaka semmost koko Suame maas, ja hänen dyyijös mnää sitt läksingin gauppa tekemä. Hänell osasiki oli valmin yks oikkem bahukse nätt ja sopev luadpyss, ja kodei siin oli hinttaka liiaks, ni mes sovesi yks kaks kaupoist. Mutt tiätystengi stää ens koitetti, mimne se ol käymä, vaikk se oikkjastas olikin durha, sill ett sen diätä koko mailm, ettei Lapin Gniht päästä kelvotond kalu pois kynsistäs. Mutt se o nyk kerra nii, ett pyssy koiteta juur niingo heostakki, ennengo se osteta. Ja nii mekkin dei. Kniht pan neli halstoopimbotum gorkki kive nokkaha, astus kuuskymmend askeld pois kivest — eik se poik astunnukka mittä mamsälli askleit — ladas pyssys ja ammus täräytt ensmäisen gorki mäsäks. Sitt hän anno pyssy mnuull ja sanos: "Ny o snuu vooros". Ja mnuun däyty sanno, ett mnää hiukam belkäsi, ettän häpäsisi itten, go mnää niim biänehe maalihi ambumam bantti. Mutt mnää sihtasingi vähä nuugaste ja flättäsi, niingo flättäsingin gorki säpäleiks. Ja kuingasteten olis flätänns, sill ett konei pyssys vaa vikka ol, ni ei olp pyssyn dakanakka, sillon go se tämsem bojan gäsis o, vaikkan se itt sano. — Nii händ, ja sitt ammus Kniht kolmanen gorki rikk ja käsk mnuu sitt amppus se neljäne. Se olis ollk kylläkki huakki tyä mnuull, mutt em mnää viittinn enä semssen doimehe ruvet, ko sanosin Gnihti, ett "Pahustak met täsä korkej palottlen, gyll mar niit vaa huushollisakkin darvita. Eik stää ny enä eppällt tarvitt, ettei tämä pyss käy. Ei maaren, gon gäyki niingo ihmse miäl."
Mnää koperoitti sitt rahap plakkristan, mutt ennengo mnää nek Knihtill anno, ni mnää kysysi sendä vissemäks vahvudeks: "Mutt tappakost tämä ja hyvi?"
Siilon Gniht katos luinautt mnuu vähä kiukkusest ja sanos: "Ei semmost tarvitt lainkkan gyssykkä mnuun dekosist pyssyistäni sen diätä koko mailm, ett ko niist vaa o luad sattunn lailssem baikkaha, nin gyll siins sitt kans o viimenem bapuruak edes, olkko elukk sitt suureve taikka piäneve. Mutt koskas eppäle, ni mnää anna snuull muutma luadi ja hiukan gruutti, niis saak kotti mennes pistä ittes mettähä ja nähd, ett se pyss tappa yht hyvin go se käyki." Nii oikken Gniht sanos ja anno mnuull viis luadi ja bualem biolist kruutti.
Mnää oikke häpesi, ettän oli semmost kysynnykkän Gnihtild, mutt oli ai mnää samas miälisänikkin, go hän mnuullk kruutti ja luadej anno, ja mnää ajattli itteksen ett kosk mnuull o viis luadi, ni mnuull o sitt viis linttuakkin, go mnää pyssyinen gottit tlee. Nii mnää tuumali, ladasim byssyn ja läksin gruunusarkka tramppaman gottippäi. Mutt ko mnää pääsi sinn Vuatla Vahtriston gohdall, ni mnää poikkesi mettähä vasemallk kädell ja rupesi linnuj vahtama. No, ko mnää siins sitt kävele, nin dlee se Häpplämberä Viku, yks niit oikke mailma lopu miähi, mnuu vasta ja kysy: "Oleks linnustusreisull?"