Niingon gaikk vanhema raumlaiset tundeva ja tiätävä, ni se Aguksen gapteen ol semne viheljäine, ettei hän osann järjell hantteerat stää ainett, ko met tähä aikka mailma Raumall litra-aineks sano, muttkom bist ittes, vaevana, hyvi usse semsse reedaha, ettei hänest aigottaisin dahtonn oli mihinkkä — Mutt jokattell meill o meijä vikan ja niingo sanott Aguksen gapteen ol paha litrarna. Sendähde frou oliki ai fölis, kon gapteen reisuijas tek ussemitte Saksaha, — Flensburihi, Lyybekkihi ja Appenraadehe — mutt välist Englanttihingi saakk. Aguksen gapteen omist näättäk piänem barklaevan, go ol "Hoppet" nimeldäs. Vanh ja huan se jo sillo ol, ko hän se ost, ja "Rojohoppeks" stää kaupunglaisten geske sillo jo valla nimitetti, mutt ko se ol alkkuas vahvast rakenett, niingon gaikk astjas siihe aikka mailma rakenetti, niin goos se ai vaam bysys ja reisuj sill yhtmittan dehti, niin go sanott. — Sillaill oikke.
No sitt käve syksyll viis vuatt niitten göyhätte vuassitte jälkke nii, ett frou saerastus, juur ko alos ol täydes lastis ja valmis lähtemä. Eng mnää lainkka ihmettell, ett frou saerastus, sillett kyll sendä o liiaks vaaditt vaimihmiseld, ett hänem bitä vuaskaussi laevas olema. Mitäst semne suvell mittä olis, mutt keväsi ja syksysi siäll o mond kertta niin dylkkjä olo, ett miähengi o siint täys kärsimine saatikk sitt vaimihmse. Ei heijä ruumis stää kest ja siin ruppevakki sitt gleinimboltte ja kynsilise ja heimeroodtaudi ja jumal tiäs mikk käymä heijän gimppuhus vähä nässist. Ja nii ain gäve Agukse frouangi. Maihi hänen däydys jääd ja konei hän sillaills sitt saann ollk kapteeni kaittimas täll reisull, ni hän lähett sana, ett mnää tliisi hänem buheilles. Mnää meni ymmärettävästengi, ja ko siin ens ol puhelt yht ja toist mailma menost, ni hän sano: "Kuule Kalkke, ny o asja lait nii, etten mnää pääs fölihin däll reisull. Eks snää, kos ole semne jämtt miäs, menis konstiks 'Hoppehen' dällk kertta. Mnää olsi sendäm bali levoliseve sillaillk, ko se styyriki o, niingos tiädä, vähä nii ja näi niis ryyppasjois."
— Nii händ, semne oikke hän o, vanh Ilose Heikk, kyll hän vaan dunneta, jua ja prällä merell ja mais ja o stää paitt täynn kaikengaldassi koerangurej, mnää sanosi. — Ei siin ol eno settätäs pali pareve, mitä kapteenihi ja styyrihin dlee. Mutt jos frou luule, ett o joksikki hyädyks, ett mnää mene heijä fölisäs, niin gyll mnää valmis ole lähtemä.
— Niin, gyll oikke olis yks siunatt asi, josas mensi.
— No, mene, mene mnää, vaikk kyll niin dosi o, ett em mnää menn meinannk, ko mnää tiädä, ett Tasala Vilkk om boosun ja Hakkri Iiro timberint tällk kertta "Rojohoppes" — — — antteks "Hoppes" mnuum bit sanoma.
— Sans snää "Rojohoppe" vaa. Mutt kuule, eiköst ne ol hyvi merimiähi kumbakin, Dasala Vilkk niingo Hakkri Iiroki?
— Ova. Kyll "Rojohoppes" täll haava o mitä merimiähen daittoho ja kokemuksehen dlee semnem besättning, ett semne o harvas laevas. Se teijän gapteeniki, vaikk hän — mnää sano sen deill oitis päi silmi — o semne väkevätte orj, ni se sanovas sendän gaikk, ett semmost ei olt toist bestikki tekemä ja höyde ottaman go hän. Ja hän deke se ja räknöitte kaikk ulos, vaikk hän o niin gännis, ett hän duski seisomas pysy.
— Nii, nii, san muut, Kalkke. Hyvä miäs hän olis gaikim bualin, gon ei hänell olis stää vikka.
— Hyvä oikke; miästem barhait. Eik paha kettä muut ko ittiäs vasta. — Ja taitav merimiäs o styyriki, o vanh ja tottunn niingon Dasala Vilkk ja Iiroki.
— No, mutt ei asjas sitt hullumallk kandill ol.